3G iPhone

Aiheen suuren suosion johdosta päätin kirjoittaa pienen yhteenvedon 3G iPhonen huhuista ja faktoista. Täytyy muistaa ettei mitään näistä tiedoista voi pitää ehdottomana faktana ennen kuin Apple julkaisee puhelimen lähiaikoina.

Aloitetaanpa julkaisusta. Tämän hetken huhut viittaavat siihen, että puhelin julkaistaisiin Apple Worldwide Developers Conference-tapahtumassa 9 kesäkuuta. Luultavasti puhelimen toimitukset alkavat vasta noin 6 viikon kuluttua julkaisusta, kuten muidenkin FCC hyväksyntää vaativien tuotteiden kanssa. Tosin puhelin saattaa tulla Euroopan markkinoille ilman 6 viikon odotusta.

Markkinatutkimuslaitos iSupplin tietojen mukaan puhelimen hinta pysyy samana tai nousee hiukan. Uuden mallin 3G-piirin kustannukset ovat noin 11€ luokkaa ja mahdollinen GPS piiri maksaa vain muutamia dollareita. Laitteen edeltäjän hinnat ovat 399$ 8GB ja 499$ 16GB. Jos huhuihin on luottamista saattaa myyntiin tulla myös 32GB muistilla varustettu malli jonka hinnaksi on arvailtu 599$

3G iPhone tulee huhujen mukaan olemaan edeltäjäänsä aavistuksen ohuempi ja jämäkämpi. Puhelimen ulkoasu saattaa myös aavistuksen muuttua, koska huhut kertovat takakuoren vaihtuvan kiiltävän mustaksi. Ohjelmiston ja käyttöliittymän osalta puhelin kuitenkin pysyy ennallaan. Näyttää myös siltä ettei puhelimen akun vaihtaminen onnistu vieläkään ilman huoltoreissua.

3G-piirin lisäksi puhelimeen on mahdollisesti tulossa GPS-piiri, jota nykyisessä mallissa ei ole. Piiri mahdollistaisi tarkemman paikannuksen, kun tämän hetken GSM-mastojen sijaintiin pohjautuva ratkaisu. Uudet piirit tukevat myös tarkempaa kameraa, joka voisi parhaimmillaan olla 5megapixeliä.

3G malli mahdollistaisi puhelimen myynnin Suomessa, koska suomen lainsäädäntö sallii vain 3G puhelimien kytkykaupan. Apple on myös vihjannut aiemmin keväällä, ettei se ole kahlinnut itseään vain yhen operaattorin kautta kytkykaupalla myyntiin.

*** Update

Tuoreimmat huhut kertovat Engadgetin lähteen pyöritelleen uutta iPhonea. Puhelimessa on kuulemma oikea GPS. Kapula on kokonaisuudessaan kiiltävän musta ja se on metalliosien puuttumisen johdosta vähän pyöreämpi. Uusi puhelin on kuulemma myös aavistuksen paksumpi ja siinä ei ole enään kuullokeliitin upotettuna, kuten vanhassa malissa. Vanhan mallin liittimeen kun ei saanut läheskään kaikkia kuullokkeita kiinni.

Tallennettu aiheeseen Huhut, Uutiset. Avainsanat: . Jätä kommentti »

Macbook ja Macbook Pro uudistumassa?

Appleinsiderin tietojen mukaan nykyiset Macbook ja Macbook Pro designit jäävät eläkkeelle ja seuraava päivitys tuo reilusti uudistetut mallit saataville.

Macbookin uusien kuorien uskotaan olevan alumiinia/ruostumatontaterästä. Uusien materiaalien mitäisi olla ekoystävällisempiä. Macbook Pro oletetaan muuttuvan enemmän iMac/Macbook Air tyyliseksi. Vaikka tarkkoja tietoja muutoksista ei ole, on oletettavaa että kuoriin tulee mattamustaa, suuret trackpadit ja Macbook Air tyylinen näppäimistö Macbookiin.

Uudistuksia kannettavien tyyliin odotetaan Montevina alustan kanssa samoihin aikoihin kesäkuussa. Montevina lupaa nopeampaa font-side bus nopeutta 1066MHz tämän hetken 800MHz tilalle ja tukea aavistuksen nopeammille Penryn prosessoreille (2.26-3.06GHz).

Tallennettu aiheeseen Huhut. Avainsanat: , . Jätä kommentti »

3G iPhone tulossa 60 päivän sisällä

Walt Mossberg saattoi paljastaa 3G iPhonen julkaisu ajankohdan 9to5Mac sivuilta löytyvässä videossa noin 6:50 kohdalla. Mossberg rauhallisen itsevarmasti sanoo 3G mallin tulevan kuudessakymmenessä päivässä. On vaikea sanoa perustaako Walt väitteensä kiertäviin huhuihin vai tarkempaan tietoon, mutta hänen läheistä suhdetta Appleen ja Steve Jobsiin ei pidä jättää huomioimatta.

3G iPhoneen liittyvinä muina huhuina on myös aavistuksen muuttunut ulkoasu. Uusi malli saattaa ohessa olevan kuvan perusteella olla takaa kiiltävän musta. Uuden mallin näyttö tulee myös mahdollisesti muuttumaan ja sen johdosta puhelimesta tulisi litteämpi kuin edeltäjästään.

Yhtenä keskustelun aiheena on ollut FCC:n tiedottomuus mahdollisesta tulevasta julkistuksesta. Tosin 60 päivän päästä tapahtuva julkaisu on silti täysin mahdollinen, jo pelkästään se johdosta että tiedot ensimmäisestä iPhonesta ilmaantuivat FCC osalta vasta 6 viikkoa ennen julkaisua, samoin kuin kävi myös TimeCapsulen osalta.

FCC:n tietämättömyys olisi myös selitettävissä sillä, että 3G mallin iPhone tulisi myyntiin ensin Euroopan markkinoilla ja FCC hyväksyntää sekä puhelimen myyntiin saamista jenkeissä alettaisiin ajamaan vasta kun puhelin on julkistettu. Tätä teoriaa tukee tieto siitä ettei USA:n 3G verkko ole kovin kattava toistaiseksi.

iPhonen 3G mallin julkaisu mahdollistaisi puhelimen ostamisen myös suomessa, jos puhelimen myynti tapahtuu samaan tapaan kytkynä operaattoriin sidonnaisesti. Tähän asti tämä ei ole ollut mahdollista lain säädännön johdosta. Liian optimistinen ei kuitenkaan kannata olla, koska todennäköisesti puhelin ei tule heti julkaisun jälkeen suomen markkinoille. Omat toiveet ovat kuitenkin asetettu jo loppu kesään tai syksyyn.

Huhut vihjaavat myös että aiemman sukupolven iPhone jäisi edelleen myyntiin ja että uusi 3G malli tulisi mallistoon kalliimmaksi high-end puhelimeksi. Tämä väite vaikuttaa kyllä hyvin uskottavalta, vaikka en mitään varsinaisia todisteita ole väitteen tueksi nähnyt. Jenkki markkinoilla varsinkin fiksu veto tämä olisi, koska kuten aiemmin sanoin ei 3G verkot ole kovin kattavat sieläpäin.

Tallennettu aiheeseen Huhut. Avainsanat: . Jätä kommentti »

iPhonen ja iPod Touchin hintaan 100 taalan tiputus?

Iphonen ja Ipod Touchin hinnat saattavat pudota merkittävästi parin kuukauden sisällä. Sadan taalan hinnan pudotus 16GB ja 32GB malleihin. Huhu kertoo myös 8GB Ipod Touchin tippuvan mallistosta kokonaan ja luultavasti 8GB IPhonen hinta tippuisi 50$. Tämä kaikki saattaa tapahtua niinkin pian, kun tässä kuussa iPhone SDK julkaisun aikoihin, mutta viimmeistään huhtikuussa. Hinnan lasku olisi järkevä toimintatapa, ottaen huomioon iPhonen suhteellisen suolaisen hinnan.

Tallennettu aiheeseen Huhut. Avainsanat: , . 1 kommentti »

iPhone SDK

Tämän hetken huhut viittaavat että iPhone & iPod Touch SDK julkaistaan 26.2. Mira Mobile, joka on videoinut useita Applen tuotejulkaisu tilaisuuksia palkkaa työntekijöitä suureen ja määrittelemättömään tapahtumaan. Tapahtuma osuu hyvin Applen omaan aikatauluun julkaista kehityspaketti helmikuussa.

On todennäköistä, että kehityspaketin kanssa samaan aikaan julkaistaan myös uusia ohjelmia iPhonelle. Macbook Pro päivitystä on myös odoteltu jonkin aikaa ja tämä tapahtuma vaikuttaa sopivalta julkaisu ajankohdalta. Mene ja tiedä…

Myös huhuja 3G iPhonesta on taas ilmoilla, kun AT&T lisää 3G tukea ympäri Amerikkaa. CEO Randall Stephenson on varmistanut 3G version tulevan myyntiin jossain vaiheessa tämän vuoden aikana. Vaikuttaa tosin oudolta, että Apple julkaisisi uuden version puhelimesta melkein heti 16GB mallin julkaisun jälkeen. Saattaa olla että ennustuksia huonompi myynti Euroopan markkinoilla pakottaa Applen tähän ratkaisuun.

Tallennettu aiheeseen Huhut. Avainsanat: , , , . Jätä kommentti »

Helmikuussa iPhone myyntiin Espanjassa, Italiassa ja Sveitsissä?

Uusimmat huhut viittaavat että Telecom Italian Mobile ja Telefonica ovat tehneet sopimuksen Applen kanssa iPhonen myynnistä.
Lue lisää…

Tallennettu aiheeseen Huhut. Avainsanat: . Jätä kommentti »

Macbook Pro

Viimme Macbook Pro päivityksestä alkaa olla jo sen verran aikaa, että uutta päivitystä sopii alkaa odottaa. Huhujen mukaan uusi malli voisi tulla niinkin pian, kuin 2 viikon sisällä. Päivityksen myötä luultavasti uuteen malliin tulee Macbook Air:ista tuttu multitouch trackpad ja saman tyylinen musta näppäimistö. Grafiikka saattaa saada pienen piristysruiskeen uuden näytönohjaimen muodossa. Ja vääntöä muuten parannetaan luultavasti 45nm mobile Penryn prosessori päivityksellä.

Tallennettu aiheeseen Huhut. Avainsanat: . Jätä kommentti »

Nvidia kehittelee GPGPU:ta Macejä varten?

Appleinsider väittää NVIDIA:n kehittelevän GPGPU:ta (“general-purpose computing on graphics processing units”) Macejä varten.
GPGPU:ta kuvaillaan uudentyyppiseksi grafiikkasuorittimeksi, joka suoriutuu prosessorille varatuista tehtävistä. Tekniikka, Nvidian tapauksessa CUDA, mahdollistaa kehittäjien kirjoittaa C-kielellä algoritmejä GPU:n suoritettavaksi. Appleinsiderin mukaan GPGPU:t voivat olla avuksi useissa ohjelmissa joilla on haastavat matemaattiset vaatimukset, kuten raytracing, tieteellisissäsovelluksissa, cryptografiassa sekä kuvan ja äänen käsittelyssä.

Nvidian 1500$ Telsa kortti on ensimmäinen esimerkki tämän tyypin näytönohjaimista. Jos kortit tulee käyttöön Maceissä, löytyvät GPGPU:t todennäköisesti optiona Mac Pro koneista.

Tallennettu aiheeseen Huhut. Jätä kommentti »